maanantai 23. maaliskuuta 2015

Prinssin ja Lumikuningattaren kohtaaminen

Lumikuningatar aikoo taikoa Prinssi Uljas Peräkammarinpojan samanlaiseksi jääpatsaaksi kuin on taikonut kaikki muutkin elolliset.
Taikasauvan valo häikäisi Prinssin silmiä ja hän sulki silmänsä. Uteliaisuuttaan hän kuitenkin halusi seurata tapahtumia ja raotti silmiään.

Prinssi näki, kuinka Lumikuningatar huomattuaan unohtaneensa loitsun loppuosan suuttui niin, että aikoi potkaista joutsenta joka oli jähmettynyt jään päälle.

Kuningattaren taikasauvan kärjessä hohti väriä! Väriä! Taikasauvan päässä oleva tähti näytti - niin, aivan oikein - värilliseltä! Kuningatar suuttui niin, että kaatoi kynttelikkönsä maahan.
Samassa Prinssi tajusi, että jotain kummallista tosiaan oli tapahtunut hänelle itselleen, sillä hän koki hyytävän tunteen. Kättään kohottaessaan hän näki sormiensa muuttuvan valkoisiksi.
-Ei! Prinssi huusi.
 Kuningatar kääntyi katsomaan Prinssiä, jonka läsnäolon oli jo lähes tyystin unohtanut kaiken kamaluuden keskellä. Ja kuningatar katsoi prinssiä ja jäi tuijottamaan tämän kasvoja hämmästyneenä. Prinssin silmät olivat muuttuneet sinisiksi, posket punoittivat ruusunpunaisina ja Prinssi näytti... Hän näytti... Lumikuningatar ei tiennyt, miltä Prinssi oikein näytti. Ei ainakaan sellaiselta, joksi oli aikonut hänet muuttaa.
-Älä jäädytä minua, prinssi huusi hädissään. Mutta jäätyminen oli jo lakannut. Prinssin kädessä oleva miekka oli torjunut osan epätäydellisestä loitsusta ja oli ottanut osan taiasta itseensä. Miekka oli muuttunut metallinhohtoiseksi.
 Prinssi kokeili varovasti kääntää päätään ja tajusi voivansa liikuttaa itseään.
 Myös hänen kätensä liikkuivat. Hän oli siis elossa.
 Riemu selviytymisestä ja välttyminen kamalalta kohtalolta täytti hänen rintansa ja sai aikaan niin suuren onnen tunteen, että se kupli hänen ylitseen. Samassa prinssi huomasi, että kuplien päästyä ilmaan hänen sisältään, kuplat muodostivat hänen eteensä merkillisen näyn.
Prinssi tuijotti näkyä ihmeissään. Se oli kuin suihkulähde, joka oli hänen kotinsa puutarhassa. Mutta tämä suihkulähde kilisi, helisi ja ratisi tutun solinan sijasta.
Lumikuningatar katsoi suihkulähdettä yhtä hämmästyneenä kuin Prinssikin. - Osaatko sinäkin taikoa? Hän kysyi prinssiltä.
- En, prinssi vastasi. En tiedä. Ehkä. Miksi sinä haluat muuttaa minut jääpatsaaksi?
- En tiedä, vastasi Lumikuningatar hämmästyen kysymystä, sillä ei kukaan ollut aiemmin kysynyt moista kysymystä. Mikä se oli tuo Prinssi, joka kyseenalaisti hänen maailmansa.
-Pitäisikö sinun lähteä pois täältä? Kuningatar jatkoi prinssille. Koska et muutu patsaaksi, voit aivan hyvin poistua.
Samassa suihkulähteen helinä yltyi korvia huumaavaksi.
Palatsin perältä kuului aluksi heikkoa liverrystä, mutta kohta pikkuinen valkoinen lintu lauloi ja visersi niin ettei sellaista ääntä ollut koskaan ennen Jääpalatsissa kuultu.
- En voi lähteä, prinssi huokasi. Kuolen jos lähden. Minun elämäni riippuu suihkulähteestä, sillä siihen siirtyi minun voimani. Ja ellei olisi siirtynyt, minäkin olisin jäätynyt. Jos poistun täältä suihkulähde katoaa, mutta minä en saa elämääni takaisin. Ulkomaailmassa minä sulan, muutun vesipatsaaksi, ja onko minusta silloin kenellekään iloa? Voinko siis jäädä sinun luoksesi? Tuletko sinä minun vaimokseni?

Lumikuningatar mietti hetken outoa tilannetta. Lopulta hän ajatteli, ettei varmaan olisi hassumpaa, jos olisi joku kumppani. Hän olikin ollut jo niin kovin kauan yksin.
- No, jos et suostu lähtemään, voit aivan hyvin jäädä tänne! Kuningatar vastasi pitkään asiaa pohdittuaan.

Ja he elivät elämäänsä jäisessä palatsissa aikojen loppuun asti. Sitä elivätkö he onnellisina, ei kukaan muu kuin he itse, voi tietää.

Sen pituinen se.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Jääpalatsin Lumikuningatar saa vieraan

Jääpalatsi sijaitsee tyttären nukketalossa, ihan Keijumetsän vieressä. Jääpalatsia suunnittelin puolisen vuotta mielessäni ja lopultakin oli tullut aika toteuttaa tyttärelle tehdyt lupaukset.
 Lumikuningattaren toteutti eräs miniystäväni. Lumikuningatar on, sanoisimmeko, aika ilkeä eikä mitenkään ystävällinen. Hän on sisältä yhtä jäinen kuin palatsinsa. Kylmä ja kristallinkova. kaikki eläväiset hän on jäädyttänyt patsaiksi, koska nämä aikoivat paeta hänen luotaan sinne eksyttyään, sillä kukapa pahan kuningattaren luo omasta halustaan tahtoisi mennä.
Juuri silloin, kun Lumikuningatar aikoo tarttua pöydällä olevaan jääkakkuunsa ja ahmia sen suihinsa, hän kuulee takaa kilahduksen.
 - Kuka sinä olet, ja miten uskallat tunkeutua palatsiini? Lumikuningatar kiljaisee.
 Jäärailon vieressä seisoo nuori poika katsellen ihmeissään  ympärilleen.
- Etsin keijumetsää, hän sopertaa. Olen Prinssi Uljas Peräkammarinpoika ja isäni sanoi että on aika hankkia keijuvaimo. Tämä ei taida olla ihan oikea paikka?

- Vai vaimoa sinä etsit, poikaparka! Huudahtaa kuningatar. Etpä paremmasta tiedä. Ja Lumikuningatar kohottaa kätensä, jossa prinssi näkee jäisen sauvan. Sitä hän ei tiedä, että se on taikasauva, jolla kuningatar on jäädyttänyt kaiken ympäriltään.
 Kuningattaren heilautettua muutaman kerran taikasauvaansa välähtää silmiä häikäisevä valo...
Prinssi sulkee silmänsä vaistomaisesti ja Lumikuningatar näkee Prinssin kasvot, joita kehystää vaaleat kiharat... Lumikuningatar tuijottaa häkeltyneenä poikaa, minkä vertaista ei ole aiemmin nähnyt ja unohtaa taikalorun loppuosan...

torstai 15. tammikuuta 2015

Lukijakilpailu kevättä odotellessa

Varmaan pienoinen kävijäennätys tänään blogissani! Taitaa olla minimaailma täynnä akvaarioista kiinnostuneita ystäviä! Hieno juttu, että on ollut vilkasta ja teko-ohje on ollut ymmärrettävä ja houkutellut kokeilemaan oman akvaarion tekoa. Valitettavaa on, ettei kaikkia materiaaleja saa talvella. Kevättä odotellessa teillä onkin aikaa lueskella Kuuralehdon tarinaa ja itse kävijämäärän paljouteen ihastuneena laitan toisen kilpailun vireille:D Olen myös sitä mieltä, että palkinto pitää ansaita, kuten aikoinaan itse sain palkintoja vasta kun olin suoriutunut urheilukilpailuissa tarpeeksi hyvään suoritukseen. Joten kysymykseen vastaamalla pääsee palkinnoille ja kysymys kuuluu: Kuinka monessa maassa Erik on Kuuralehdon tarinoissa vieraillut ottaen huomioon kaikki 1-3 osat?? Tarinoihin pääsee kurkistelemaan täällä: 
Kommentit voi laittaa jompaan kumpaan blogiin. Kilpailu päättyy 23.1. 

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

LUKIJAKILPAILU

Tarinaa kirjoittaessani talojen valmistumisen kera, oli tapanani pitää aina välillä kilpailuja. Mutta olisi kiva palkita niitä, jotka tarinaa lukevat myös nyt kun muokkaan sitä aikajärjestykseen, joten

Laitanpa siis sen vuoksi LUKIJAKILPAILUN: eli kommentoi blogiin osien 1 ja 2 mukavin, jännittävin tai viihdyttävin luku tai mainitse sinua eniten puhutteleva hahmo. Ja kerro lyhyesti (muutama sana tai yksi lause), miksi se miellytti Kilpailuun osallistujista valitsen 5 onnekasta pikku palkinnon saajaa Aika päättyy 15.1 eli noin viikko aikaa. (toivottavasti riittää). Viihtyisiä lukuelämyksiä toivottaen Anja.

Kommentit voi jättää joko tähän tai tänne

perjantai 26. joulukuuta 2014

Jouluna 2014 Metsäkorven kartanossa

Metsäkorven kartanossa on asustanut ykisnäinen naisihminen, Dagmar perittyään talonsa vanhemmiltaan. Hän oli lapseton ja Amandan kuolleen Herbert-puolison sisko. Dagmar rakasti lapsia yli kaiken ja tahtoi heille tuottaa iloa ja elämyksiä, joita muutoin lapset eivät olisi kokeneet.
Tällainen oli joulu Kartanossa joskus kauan sitten.

 Siispä ullakolle Dagmar sisusti lasten leikkeihin kokonaisen huoneen, jossa oli myös tämä täydellinen intiaanileiri
 Itseoikeutetusti myös lemmikkejä, kuten kissa, majaili os´dottamassa hoivaa lapsilta.
 Joka vuosi huone täydentyi pikkutavaroilla. nyt sinne löysi tiensä enkelinsiivet, perhostaulu, lippunauha...
 ...sekä tietysti kirja, joka olikin heti ollut luettavana ja tutkittavana.
Nykyisin talon ollessa tyhjänä asukkaista, huone pölyttyy eikä kukaan leiki tavaroilla. Ellei talossa majaile kummitus, joka huhujen mukaan on nähty aina silloin tällöin vilahdukselta. Näin ainakin ohikulkijat kertovat. Siksi talo ei ole mennyt kaupaksikaan, vaikka myynti-ilmoituksia onkin perikunta ahkerasti laitellut. Ihmisten pelko on yhtä suuri kuitenkin kuin uteliaisuus, joten mistäpä sen tietää, vaikka jonain päivänä uteliaisuus voittaa pelon ja talo saa kuin saakin uudet asukkaat.

Sitä ennen kuitenkin joulunvieton 2. osa Metsäkorven kartanossa luettavissa huomenna. Tai ylihuomenna... tai...

tiistai 23. joulukuuta 2014

24 pv joulukalenteriluukut & Jouluaatto Kuuralehdon puutarhassa

 Luukkuja sain avata tänään kaksi, toinen Jaanalta ja toinen tuli Riitalta. Maaritilta sain lahjan hieman aiemmin, ja esittelen sen samalla.
 Maaritilta sain siis nämä ihanuudet vastalahjaksi.
 Riitta oli taituroinut upeat pienen pienet sukat! Huh, mikä taidonnäyte!
 Jaanalta sain kaikenlaisia papereita ja paerikasseja, kortin ja upean taulun. Ilmeisesti Jaanan itseottamasta valokuvasta!

Muistellaanpas hieman aikaa silloin joskus kauan sitten, mitä tapahtui Kuuralehdon puutarhassa.

Tämä yksinäinen pöllö sai itselleen silloin ystävän. Yhdessä he asustavat edelleen Kuuralehdon puutarhassa.
Täksi jouluksi pöllöpariskunnan yläpuolelle syttyi suuri tähti loistamaan ja tuomaan valoa.

Pienet tontut olivat kuulleet kerrottavan tarinoita jo sadan vuoden ajan puutarhassa olevasta taikapuusta ja hallusivat nähdä sen. Ilman lahjaa ei suinkaan mihinkään voinut mennä, joten se pienempi tonttu kantoi puutarhan kaivon kannelle lyhdyn.
Pikkuinen tonttu löysi pikkuruiset villasukat puutarhasta ja laittoi ne jalkaansa varpaitaan lämmittämään. Sen jälkeen hän meni isomman tontun viereen puutarhan penkille istumaan ja odottamaan, mitä tapahtuisi. Hyvin äkkiä kuusi muuttuikin joulunpunaiseksi. Kuusen juurelle ilmestyi pikkuinen Joululintu, joka aloitti laulunsa.
 Pöllöpariskunta tarkkaili puutarhan tapahtumia ihmeissään! Jokaisena vuonna tapahtui aivan ihmeellisiä asioita eikä koskaan sama tapahtuma toistunut.


Niinpä nytkin paikalle oli saapunut myös pieni Joulupossu, joka sekin oli herännyt eloon täksi yhdeksi ainoaksi päiväksi tonttujen sekä pöllöjen suureksi riemuksi.

23 pv luukku ja Dagmarin keittiö ennen ja nyt

Tänään sain luukusta aivan mahtavan idean toteutettuna, joka ei kyllä ole tullut mielen viereenkään itselläni vaikka ompelenkin paljon ja tuokin osa on jatkuvasti hyppysissäni:
Kakkutarjottimena on siis käytetty lankapuolaa! Värikin on ihanasti kakun värin kanssa sävy sävyyn. Liina on aiemmasta luukusta, mutta sopii kakun lähettyville, joten koko satsi löysi paikkansa Dagmarin keittiöstä:  tässä omassa keittiössään Dagmar odotteli joskus joulun tuloa ihan yksinään...

Nyt keittiö näyttää tältä.
 Dagmarin keittiöstä on löytänyt paikkansa moni muukin kalenterista saamani ihanuus!
Tämäkin talo on ollut autio jo jonkin aikaa Dagmarin siirryttyä muiden asukkaiden tavoin ajasta iäisyyteen. keittiön ovat ovat olleet kovassa käytössä ja repsottavat...
 Saattaa olla, että talon kummitus on jäänyt elämään taloon.
Melkoisen siististi kummitus talossa elelee. Tosin ei pyyhi pölyjä.