sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluaattona Kuuralehdon puutarhassa

Jo vuosia sitten oli huomattu, että jotain salaisuuksia liittyy Amandan talon Kuuralehdon puutarhaan.
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/8/80062/1356333113_img-202e41ff7e1d93cd9ead6579074b75d5.jpg
Kauan sitten oli puutarhassa oleva kuusi kertonut suruviestiä Amandalle hänen rakkaan puolisonsa kuolemasta.
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/8/80062/1356333112_img-0113deb7f942528c5cf2daf7c7238dcc.jpg
Yhä edelleen kuusi valittaa surua tiettynä keskitalven yönä ikään kuin kunnioittaen pientä vanhaa miestä, joka pihaan oli talonsa aikoinaan pystyttänyt. Vain tuo kuusi on lumipeitteinen kesät talvet päinvastoin kuin muu puutarha, jonne talvi ei tule milloinkaan. Noituudeksi sitä oli kyläläisten keskuudessa kuiskittu ja Amandalla uskottu olevan noitavoimia. Monet kuluneet vuodet olivat saaneet asiat jopa unohtumaan kyläläisten keskuudessa ja lopultakin Calle-nimismiehen lompsittua raskailla saappaillaan Amandan Kuuralehdon taloon ja jäätyä sinne asumaan, oli unohdettu koko noitahömpötys. Eihän nyt nimismiehen puoliso voinut olla noita! Mutta silti...
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/8/80062/1356333114_img-c2fc23663617f15fb11cc8104277ff54.jpg
Calle-nimismies oli pelastanut erään pöllön varmalta kuolemalta. Oli kantanut sen raatona kotiin, hoivannut sitä ja PUHUNUT sille! Kyläläiset olivat sen selvästi kuulleet. Ja mikä pahinta, pöllö oli VASTANNUT!
No, eipä kyläläiset kovin riemumielin Kuuralehtoon menneetkään, mitäpä sitä nimismiehelle asiaa olisi. Tiedä, mitä se huomaisi ja pidättäisi vielä jostain tehdystä tai toisen tekemästä rikoksesta. Parempi oli siis pysytellä omissa oloissaan.
Mutta se pöllö... se huhuili öisin kumealla äänellään. Ihan kuin olisi huokaillut yksinäisyyttään. Miten sekin on mahdollista? Mutta siltä se kuulosti, huokauksilta!
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/8/80062/1356333118_img-0efad9bf2b12f76df84b11e8cbcac2a7.jpg
Amandan puolison kuoltua, oli Kuuralehdon puutarhaan kasvanut puu eikä ihan mikään tavallinen puu se ollutkaan, sillä se kasvatti jokaiselle vuodenajalle oman varren, josta kasvoi vuodenajan mukaiset oksat. Siinä oli talven valkoinen luminen oksa, keväinen silmuja ja uusia haaroja työntävä vaaleanvihreä oksa, kesäinen oksa, jossa kasvoi monen monituisissa väreissä hehkuvat kukat ja syksyn ruskavoittoinen oksa. Puun oksalla oli pienoinen tuulikello, jonka tiukujen kilinää ja iloista helinää oli Yksinäinen Pöllö kuunnellut vuosien ajan.
Tuulikello helisi nytkin ja ihan kuin siinä olisi ollut uusi sävel... Yksinäinen Pöllö heristi korviaan ja siristi silmiään...Näkikö hän harhoja... vai istuiko Ihmepuun oksalla joku? Joku toinen... Joku PÖLLÖ?
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/8/80062/1356333075_img-ce36875092491939ba7947e794b8ef1d.jpg
Yksinäisen Pöllön sydämessä sykähti ja ihmeellinen tunne täytti hänen pienen rintansa. Tuntui kuin siellä sisällä olisi jotain, joka ei mahtunut sinne enää!
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/8/80062/1356333077_img-017891c0915cf5e220875f8abc61578b.jpg
Hänen oli pakko liitää katsomaan lähemmäksi. Oliko totta, että toinen pöllö oli eksynyt hänen vahtimaansa puutarhaan. Oi, kyllä! Ja millainen pöllö! Yksinäisen pöllön sydän suli hänen ihmetellessään tuota ihanuutta. Niin valkoinen, valkoinen ja pehmeältä näyttävä. Oi, ja mitkä silmät! Oikea kaunotar! Yksinäinen pöllö huhuili varovasti kuin kutsuen tulokasta luokseen.
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/8/80062/1356333078_img-e5beb5b833e8630d171ab24b0f6ce65a.jpg
Tulokas vastasi arastellen huomattuaan ison pöllön tulleen istumaan sillan kaiteelle. Ajaisiko tämä pois hänet tästä puutarhasta, jota hän oli kierrellyt ja kaarrellut yläpuolelta katsomassa ja johon hän oli niin ihastunut. Hän halusi jäädä tähän puutarhaan asumaan! Mutta voi, siellähän asui jo yksi pöllö. Joka oli niin iso... ja toden totta komea kuin mikä!
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/8/80062/1356333163_img-052420a5bd73093e2bf8bb3b8ea5b7de.jpg
Valkoinen pöllö aikoi lentää pois, mutta Yksinäinen Pöllö lennähti hänen peräänsä ja suuntasi lentonsa kaivon katolle. Ihmeissään pikkuinen pöllö, jonka nimi oli Tuikku-Tähti, istahti ison Yksinäisen Pöllön viereen ja odotti...
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/8/80062/1356333164_img-4f8641ff67407ed3f8d98997e3e53182.jpg
Hetken päästä heidän edessään seisova kuusi loi koko puutarhaan lämpöä ja lämmin valo täytti puutarhan, se tunkeutui jokaiseen koloon ja niin... se tunkeutui myös pienten pöllöjen sydämiin täyttäen heidät molemmat ennen kokemattomalla ilolla! Oli ihan pakko huhuilla, lepytellä siipiään ja nostella jalkojaan. Välillä oli ihan pakko nokkaista vieressä istuvaa, ihan varovaisesti, sen toisen höyheniin oli niin suloista upottaa oma pieni nokkansa.
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/8/80062/1356333076_img-9f9617584870f3bdfbea09eb9cea7328.jpg
Ensimmäisen kerran eläissään Yksinäinen Pöllö tunsi ihan kuin aurinko nousisi vaikkei keskellä sydäntalvea voinut aurinko aamuyön tunteina noustakaan. Se tunne johtui tuosta pienestä valkoisesta ja pörheästä olennosta, joka kyhjötti hänen kyljessään, sen Yksinäinen Pöllö hyvin ymmärsi. Ja hän nosti siipeänsä, jonka alle pikkuinen Tuikku-Tähti kömpi. Siitä he molemmat tiesivät, että olivat löytäneet vihdoinkin jotain arvokasta. He olivat löytäneet toisensa tietäen, ettei elämä enää koskaan olisi entisenlaista. Nyt he olivat yhtä kaksistaan.


6 kommenttia:

  1. Voi sentään, miten tuli hyvä mieli tästä - Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  2. Oikein tunnelmallista joulun aikaa ja taikaa!

    VastaaPoista
  3. Olipa herkka kertomus. Oikein hyvää Joulua Kuuralehtoon!

    VastaaPoista
  4. Kovin olen karski ihminen, mutta tämä kyllä liikutti aika paljon.

    VastaaPoista